カテゴリー
インフォメーション 全項目 »

Aalto, Seppo: Kapina tehtailla, Kuusankoski 1918

29,90€
在庫状況:お取り寄せ
« 戻る レビュー Bookmark and Share
Aalto, Seppo: Kapina tehtailla, Kuusankoski 1918

Kesällä 1918 Kuusankoskea kutsuttiin Kuolemanlaaksoksi. Tehdasyhteisö oli sokissa. Sen oli perinpohjaisesti järkyttänyt verilöyly, jossa kuukauden aikana oli teloitettu 280 punaista miestä ja naista. Väkilukuun suhteutettuna valkoinen terrori oli maan huippua Kuusankoskella, joka oli läpikotaisin punainen. Kuusankoskella sijaitsivat Euroopan suurimmat paperitehtaat. Lähes jokainen paikkakunnan 12 000 asukkaasta oli riippuvainen Kymi Oy:stä. Tehdas toi sekä valoa että varjoa. Luokka- ja elintasoerot olivat suuret. Tehtaiden herrasväki ja työväestö elivät samalla paikkakunnalla, mutta eri maailmoissa. Niiden välillä oli ylittämätön kuilu. Dosentti Seppo Aalto tutkii kirjassaan kotipaikkakuntansa sisällissodan järkyttäviä tapahtumia. Kapina tehtailla kertoo, miksi kapinaan noustiin, millainen oli punainen valta ja terrori ja miten punakaarti kävi sotaansa. Entä mikä aiheutti kaikki kohtuuden rajat ylittävän valkoisen terrorin? Kuusankosken tapahtumien kautta avautuu laajempi näkökulma vuoden 1918 sisällissodan syihin ja seurauksiin koko maassa.

KIRJOITTAJA: Aalto Seppo
KUSTANTAJA: Siltala
KANSITYYPPI: sidottu
VUOSI: 2018
SIVUJA: 359
KIELI: suomi

この商品は 28.01.2019に追加されました。
« 戻る レビュー Bookmark and Share
その他の人気商品
FAZER Marianne crisp 板チョコ 200g
FAZER Marianne crisp 板チョコ 200g
FAZER: Missä X フルーツグミ&サルミアッキ 180g
FAZER: Missä X フルーツグミ&サルミアッキ 180g
FAZER Pätkis -ミント味のトリュフが入ったチョコレートバー 18g
FAZER Pätkis -ミント味のトリュフが入ったチョコレートバー 18g
7 päivää - 最新号
7 päivää - 最新号
Hartwall Pommac: 1.5L 炭酸飲料水
Hartwall Pommac: 1.5L 炭酸飲料水
OULULAINEN Aito Jälkiuunilimppu, ライ麦パン スライス 260g
OULULAINEN Aito Jälkiuunilimppu, ライ麦パン スライス 260g
FAZER Kismet 55g ウエハース
FAZER Kismet 55g ウエハース
LEAF Lauantai - キャンディーミックス 150g
LEAF Lauantai - キャンディーミックス 150g
FAZER Puikula Jälkiuuni 6 pcs/370 g
FAZER Puikula Jälkiuuni 6 pcs/370 g
Läkerol: Classic Licorice Seasalt 23g ラクリッツ
Läkerol: Classic Licorice Seasalt 23g ラクリッツ
SERLA ベーキングペーパー 39x43cm, 24枚
SERLA ベーキングペーパー 39x43cm, 24枚
LEAF Sisu フレッシュなシュガーフリーサルミアッキ トローチ 36g
LEAF Sisu フレッシュなシュガーフリーサルミアッキ トローチ 36g
ログイン


ショッピングカート
カートは空です
友達に紹介する
この商品を友達に紹介する
新商品 全項目 »
FAZER Kismet Geisha 41g FAZER Kismet Geisha 41g
1,15€
レビュー 全項目 »
まだレビューがありません